Joku raja! -kampanja naisiin kohdistuvaa väkivaltaa vastaan

14.10.2007

TOIMI NYT!

Vaikuta siihen, että naisiin kohdistuva väkivalta on näkyvästi esillä uuden hallituksen ja eduskunnan työssä

Uusi hallituksemme on julkistanut ohjelmansa. Joku raja! –kampanjan tavoitteiden kannalta hallitusohjelma antaa aiheen olla sekä tyytyväinen että pettynyt. Positiivista on hallituksen sitoutuminen naisten aseman parempaan huomioonottamiseen konflikteissa ja kriisinhallinnassa. Vaikka hallitus ei ohjelmassaan lupaakaan toteuttaa kansallista 1325-toimintaohjelmaa, ministeriötapaamisten perusteella on odotettavissa, että Suomeen tullaan saamaan naisten asemaa konflikteissa parantava ohjelma.

Hallitus lupaa ohjelmassaan rahoittaa valtionvaroilla järjestöjä, jotka tekevät etsivää työtä ihmiskaupan uhrien tunnistamiseksi ja tuen piiriin saattamiseksi. Tämä on askel oikeaan suuntaan ihmiskaupan vastaisessa työssä. Hallitusohjelmassa ei kuitenkaan otettu huomioon Amnestyn vaatimusta siitä, että uhrin yhteistyö ei saa olla edellytys oleskeluluvan myöntämiselle.

Amnestyn vaatimus kansallisen naisiin kohdistuvan väkivallan vastaisesta toimintaohjelmasta sivuutettiin sen sijaan täysin. Hallitusohjelma ei lupaa parannuksia kuntien velvollisuuksien kirkastamiseksi väkivallan eri osapuolten palvelutarjonnan osalta, eikä ohjelmaan kirjattu muitakaan lainsäädännöllisiä tai käytännöllisiä tekoja, joilla väkivaltaa estettäisiin tehokkaammin tai uhreja suojeltaisiin paremmin. Lähisuhdeväkivalta mainitaan ainoastaan sisäisen turvallisuuden ohjelman kehittämistarpeiden yhteydessä.

Uusi eduskunta on vasta aloittamassa työtään. Muistuta tuoreita kansanedustajia Amnestyn vaaliteemoista!

Sinä voit vaikuttaa sekä kansalaisena että kansanedustajana!

OSALLISTU!

Lähde: http://www.amnesty.fi

Tags: , , , , ,

Jätä kommentti