Madonna juhli syntymäpäiväänsä yökerhossa

19.08.2008

Lauantaina 50 vuotta täyttänyt popin supernainen Madonna juhli syntymäpäiväänsä melko samaan tapaan kuin me tavalliset kuolevaisetkin, nimittäin yökerhossa.

Madonna saapui myöhään lauantai-iltana lontoolaiselle Volstead-klubille tiukasti miehensä Guy Ritchien käsipuolessa. Pari vaikutti Daily Mailin mukaan täysin rakastuneelta, mikä vaihteeksi hillitsee maailmalla vellovia erohuhuja.

Päivänsankari oli pukeutunut mustiin tiukkoihin saappaisiin sekä osittain läpinäkyvään sifonkimekkoon. Ranteessa komeili tuttuun tapaan punertava kabbala-ranneke ja Madonnalla oli runsaasti kullanhohtoisia kaulakoruja. Brittilehdet kuvailevat rouva Ritchien säteilleen hyvää oloa.

Klubille nähtiin saapuvan pariskunnan lapsista Lourdesin ja Davidin. Madonna ja Guy viihtyivät juhlissa reilusti seuraavan vuorokauden puolelle.

Ennen juhlakaluna paistattelua Madonna vietti aikaa hengellisten asioiden parissa.Daily Mirror kertoo hänen osallistuneen lauantaina rukoushetkeen kabbala-keskuksessa. Siellä hän viihtyi myös edellisenä päivänä kahden tunnin session verran.

Tähden ystävä uskoo Madonnan halunneen juhlia merkkipäiväänsä nimenomaan rukoillen. Ennen yökerhojuhlia Guy Ritchien uskotaan järjestäneen rouvalleen kekkerit pariskunnan Lontoon kodissa.

IS

Tags: , , , , ,

Jätä kommentti