h1

Ruotsi sai ylimääräisen Madonna -konsertin

13.02.2009

Suomessa monet Madonna-fanit jäivät nuolemaan näppejä, kun megatähden elokuisen Helsingin-konsertin liput menivät yhdessä aamupäivässä.

Ruotsissa lippukauppa kävi myös kuumana, jonka ansiosta konserttijärjestäjät päättivät, että Madonna esiintyy maassa kahtena iltana peräkkäin, uutisoi Göteborgs Posten -lehti verkkosivuillaan

Alun perin Madonnan keikkakalenteriin oli lyöty lukkoon konsertti Göteborgin Ullevin stadionille 9. elokuuta.

Koska liput myytiin muutamassa tunnissa konserttijärjestäjä Live Nation ja Madonnan omat taustajoukot päättivät ylimääräisestä konsertista. Se on määrä pitää lauantaina 8. elokuuta samassa paikassa eli Göteborgin Ullevilla. Lippujen myynti alkaa tiistaina 17. maaliskuuta.

Kysyntä on ollut ympäri Euroopan suurta. Ylimääräisiä konsertteja on lehden tietojen mukaan järjestetty esimerkiksi Lontooseen ja Manchesteriin.

Aamulehti

Kommentoi