Kaiken oleellisen siihen, miksei uusia blogikirjoituksia tule nyt edes entisellä vauhdilla kertoo tämä aiempi kirjoitukseni: Harmittaa suoraan sanoen aivan hirvittävästi tällä hetkellä, kun olen koko fanitusajan kuitenkin hokenut itselleni sitä, että “jos ja kun Madonna joskus tulee suomeen, niin olen eturivissä…” Sain toisen lipun jo myytyä, joten yksi on vielä tarjolla.
Arkisto heinäkuu, 2009

Madonna on soitetuin
11.07.2009STT
Elokuussa Helsingissä konsertoiva Madonna oli viime vuoden soitetuin artisti Suomen kaupallisissa radioissa. Toiseksi eniten soivat Bruce Springsteenin kappaleet. Listakolmoseksi nousi Yö-yhtye.
Tekijänoikeusjärjestö Gramexin tilaston top-kymppiin pääsivät lisäksi Anna Eriksson, Eppu Normaali, Bon Jovi, Kari Tapio, Mamba, Lauri Tähkä & Elonkerjuu ja Laura Voutilainen.
Lähde: HS.fi – Viihde




