Elokuvaohjaaja Guy Ritchie myöntää, että hänellä on yhä lämpimiä, vaikkakin ristiriitaisia tunteita Madonnaa kohtaan.
- Rakastan häntä…mutta hän on ääliö, mies summaa tuoreessa Esquire-lehden numerossa.
Ritchie suitsuttaa ex-puolisoaan laveasti. Hänen mukaansa Madonna päihittää kenet tahansa parikymppisen, kun kyseessä on tanssiminen, esiintyminen tai ylipäätään työnteko.
- Hän on aika lyyli, Ritchie kehuu.
Kahdeksan vuotta kestäneen liiton päättänyt avioero on jättänyt kuitenkin jälkensä mieheen.
- Sitä kipua ei voi kukaan vähätellä. Minä hitto vieköön tiedän, millaista se oli. Olen sen kokenut.
Madonna ja Ritchie erosivat viime vuoden joulukuussa. Heillä on 9-vuotiaan Roccon sekä 4-vuotiaan David Bandan yhteishuoltajuus.
Tulisesti eronneet taiteilijat ovat vielä tekemisissä toistensa kanssa lasten vuoksi.



