Arkisto aiheelle ‘Madonna’

h1

Madonna tarttui lapioon Malawissa

06.11.2009

27.10. 09

 

Madonna saapui Malawiin sunnuntaina neljän lapsena kanssa. Madonnan lapset Mercy ja David on adoptoitu Malawista.

Popin kuningatar tarttui ripeillä otteilla lapioon ja istutti puun tyylilleen uskollisena korkokengät jalassa.

- Jos tämä koulu on menestys – Luoja suokoon sen olevan – me kopioimme sitä Malawissa ja muissa maailman kolkissa, kuvaili tähti.

Madonna aikoo matkansa aikana tavata myös maan presidentin Bingu wa Mutharikan.

IL

h1

Kuvat Madonnan ja Lady Gagan kissatappelusta

06.11.2009

4.10. 09

Popin kirkkaimpiin tähtiin kuuluvat Madonna ja Lady Gaga ajautuivat kissatappeluun Saturday Night Live -ohjelman nauhoituksissa. Tappelu oli osa suositun viihdeohjelman sketsiä.

Sketsissä Madonna ja Lady Gaga esiintyvät koomikko Kenan Thompsonin esittämän hahmon juontamassa kuvitteellisessa musiikkiohjelmassa Deep Dish.

Seksikkäissä asuissa lavalla yhdessä esiintyneet Madonna ja Lady Gaga päätyivät riitelemään ja repimään toisiaan hiuksista. Juontajana saa pop-diivojen kissatappelun loppumaan ja tähdet suutelivat toisiaan sovinnon eleeksi.

Lady Gagan faniksi tunnustautunut Madonna oli ohjelmassa yllätysvieraana. Lady Gaga puolestaan oli musiikkiesiintyjänä.

IS

catfight50410LR_vi

catfight20410LR_vi

catfight40410LR_vi

h1

Guy Ritchie Madonnasta: Rakastan häntä…mutta hän on ääliö

11.10.2009

Elokuvaohjaaja Guy Ritchie myöntää, että hänellä on yhä lämpimiä, vaikkakin ristiriitaisia tunteita Madonnaa kohtaan.
- Rakastan häntä…mutta hän on ääliö, mies summaa tuoreessa Esquire-lehden numerossa.

Ritchie suitsuttaa ex-puolisoaan laveasti. Hänen mukaansa Madonna päihittää kenet tahansa parikymppisen, kun kyseessä on tanssiminen, esiintyminen tai ylipäätään työnteko.

- Hän on aika lyyli, Ritchie kehuu.

Kahdeksan vuotta kestäneen liiton päättänyt avioero on jättänyt kuitenkin jälkensä mieheen.
- Sitä kipua ei voi kukaan vähätellä. Minä hitto vieköön tiedän, millaista se oli. Olen sen kokenut.

Madonna ja Ritchie erosivat viime vuoden joulukuussa. Heillä on 9-vuotiaan Roccon sekä 4-vuotiaan David Bandan yhteishuoltajuus.
Tulisesti eronneet taiteilijat ovat vielä tekemisissä toistensa kanssa lasten vuoksi.

IS-Daily Mirror
h1

Madonna: “Mielummin jäisin junan alle kuin menisin uudelleen naimisiin”

03.10.2009

Julkisuudessa on liikkunut huhuja, joiden mukaan popin kuningatar Madonna suunnittelisi avioituvansa kolmannen kerran. Madonnan on sanottu suunnittelevan avioliittoa 22-vuotiaan poikaystävänsä Jesus Luzin kanssa.

David Lettermanin talkshowssa esiintynyt Madonna kuitenkin kiistää jyrkästi avioliittohuhut. – Mennä uudelleen naimisiin? Mieluummin jäisin junan alle, Madonna vastasi Lettermanin uteluun naima-aikeista.

Madonnalla on takanaan kaksi avioliittoa. Hän on ollut naimisissa näyttelijä Sean Pennin ja elokuvaohjaaja Guy Ritchien kanssa.

Aamulehti




Lettermamin talk -show:ssa käytiin pizzeriassa. Popin kuningatar unohti hetkeksi tarkan ruokavalionsa ja söi hyvällä ruokahalulla.

h1

David Letterman & Madonna 09-30-09

01.10.2009

Päivitetty: 3.10 09

Be careful, Madonna…!

By: CBS

h1

Vahvistus: Madonna palaa YouTubeen

30.09.2009

Kuukausia kestäneet neuvottelut Google Inc:n YouTuben ja Warner Musicin kanssa tuotti lopultakin sekä fanien, että artistien toivoman tuloksen: Warner Musicin alaisuudessa levyttävien ja aiemmin levyttäneiden artistien ja bändien videot palaavat takaisin videoita näyttävään ja levittävään YouTube -sivustoon.

- Tämä on sekä fanien, että artistien voitto. Sanoo YouTuben kehityspäälikkö, Chris Maxcy. YouTube tulee jatkossakin pysymään ilmaisena käyttäjilleen, mutta Warner aikoo taata omien rahavirtojen jatkumon hankkimalla ulkopuolisia mainostajia ja kumppanuuksia artisteja sponsoroivista tahoista.

h1

Celebration-albumista Madonnan 11. ‘number one’

28.09.2009

Madonnan hittikokoelma Celebration on noussut Britannian albumilistan kärkeen. Kyseessä on Madonnan 11. listaykköseksi Britanniassa yltänyt levy. Näin ollen Madonna sivuaa Elviksen hallussan pitämää ennästystä.

Celebration syrjäytti julkaisuviikollaan listakärjestä Musen The Resistance albumin. Madonnasta tuli samalla menestynein naislaulaja Britanniassa usealla mittarilla mitattuna. Madonnan levyt ovat viihtyneet listakärjessä yhteensä ennätykselliset 29 viikkoa, hänellä on eniten hittisinglejä (13) ja neljä kertaa Madonna on ollut samaan aikaan albumi- ja singlelistan ykkösenä.

Elvis Presley ja Madonna ovat ainoat sooloartistit, joiden levyt ovat yltäneet Britannian albumilistan kärkeen 11 kertaa. Kaikkien aikojen ennästystä pitää hallussaan The Beatles 15:llä listaykkösellään.

h1

Suunnittele oma ‘Celebration’ kansikuva

24.09.2009

Kokeilin ja oli huisin hauska suunnittelutyökalu! Eikä aherruksen tulos jää etäiseksi sivutolle, vaan sen voi jakaa helposti ystäville joko mailitse tai vertaisverkkopalvelimeen. Vaihtoehtoina Facebook, Twitter ja MySpace. Toki, jos ujostuttaa, niin tulos on tallennettavissa perinteisesti  omalle tietokoneelle.

http://celebrate.madonna.com/

h1

Madonna – Revolver (Official Preview)

24.09.2009

h1

Celebration-kokoelma myi Suomessa heti platinaa

23.09.2009

Madonnan tänään julkaistu kokoelma-albumi Celebration on heti ylittänyt platinalevyyn oikeuttavan myyntimäärän Suomessa. Levyä on tähän mennessä myyty yli 24 000 kappaletta, joten se on samalla vuoden myydyin ulkomainen äänite Suomessa.

Tuplalevyllä on mukana 34 maailmanlaajuista hittiä sekä kaksi uutta kappaletta Celebration ja Revolver (feat. Lil Wayne). Kokoelmalevyn kaikki kappaleet ovat uudelleen masteroituja ja niiden valinnasta ovat päättäneet Madonnan lisäksi hänen faninsa.

Madonnalta julkaistaan albumin lisäksi ensi keskiviikkona Celebration–videokokoelma. Kyseessä on läpileikkaus popin kirkkaimman tähden uraan. Musiikkivideoita on peräti 47. Kahdeksaatoista niistä ei ole aikaisemmin ollut saatavilla DVD-muodossa.

(MTV3)

***********************

Madonna Celebration -kokoelman biisit:

CD 1:
01) Hung Up
02) Music
03) Vogue
04) 4 Minutes
05) Holiday
06) Everybody
07) Like A Virgin
08) Into The Groove
09) Like A Prayer
10) Ray Of Light
11) Sorry
12) Express Yourself
13) Open Your Heart
14) Borderline
15) Secret
16) Erotica
17) Justify My Love
18) Revolver

CD 2:
01) Dress You Up
02) Material Girl
03) La Isla Bonita
04) Papa Don’t Preach
05) Lucky Star
06) Burning Up
07) Crazy For You
08) Who’s That Girl
09) Frozen
10) Miles Away
11) Take A Bow
12) Live To Tell
13) Beautiful Stranger
14) Hollywood
15) Die Another Day
16) Don’t Tell Me
17) Cherish
18) Celebration

Madonna Celebration DVD:

1) Burning Up
2) Lucky Star
3) Borderline
4) Like A Virgin
5) Material Girl
6) Crazy For You
7) Into The Groove
8) Live To Tell
9) Papa Don’t Preach
10) True Blue
11) Open Your Heart
12) La Isla Bonita
13) Who’s That Girl
14) Like A Prayer
15) Express Yourself
16) Cherish
17) Vogue
18) Justify My Love
19) Erotica
20) Deeper and Deeper
21) Rain
22) I’ll Remember
23) Secret
24) Take A Bow
25) Bedtime Story
26) Human Nature
27) I Want You
28) You’ll See
29) Frozen
30) Ray Of Light
31) The Power Of Good-Bye
32) Beautiful Stranger
33) American Pie
34) Music
35) Don’t Tell Me
36) What It Feels Like For A Girl
37) Die Another Day
38) Hollywood
39) Love Profusion
40) Hung Up
41) Sorry
42) Get Together
43) Jump
44) 4 Minutes
45) Give It 2 Me
46) Miles Away
47) Celebration