By: addp009
Arkisto kategorialle ‘uutiset ja kampanjat’

Madonnalle toinen tytär
12.06.2009Ylempi oikeusistuin myönsi Madonnalle luvan adoptoida neljävuotias Mercy James Malawista.
Ylituomarin mukaan Madonna on osoittanut olevansa kiinnostunut malawilaisten orpojen auttamisesta ja tähti kykenee antamaan Mercy Jamesille paremman elämän. Hän toteaa, että alemman tuomioistuimen tuomari jäi liiaksi vatvomaan vaatimusta, että adoptoijan olisi asuttava Malawissa.
- Meille se ei riittänyt todisteeksi, jonka perusteella Madonnalta tulisi kieltää Mercy Jamesin adoptio. Näin ollen myönnämme Madonnalle luvan adoptoida, ylituomari Lovemore Munlo sanoo.
Ihmisoikeusryhmät ovat syyttäneet Malawin viranomaisia supertähden suosimisesta, sillä maan laki kieltää adoptoinnin muualla asuvilta. The Eye on Child -järjestön edustaja kertoo, että he ovat pettyneitä päätökseen.
- Totta kai olemme pettyneitä, sillä tiedämme, että adoptiolupa pitäisi myöntää vasta viimeisenä keinona.
Madonnan lapsiluku kasvaa Mercy Jamesin myötä neljään.
IL
Sit pieni galluppi perään:

Madonna ei anna periksi: Valitus adoptiopäätöksestä
15.04.2009Lilongwe, Malawi
Poptähti Madonna valittaa malawilaisen tuomioistuimen päätöksestä, jonka mukaan hänelle ei anneta oikeutta toiseen adoptioon. Asiasta kertoi Madonnan asianajaja, jonka mukaan valitusta aletaan käsitellä ensi viikolla.
Madonna haluaisi adoptoida Malawista nelivuotiaan Mercy-nimisen tytön. Vuonna 2006 poptähti adoptoi Malawista pojan, joka on nykyisin kolmevuotias.
Malawissa adoptioita on vastustettu kiivaasti. Ihmisoikeusryhmien mukaan Madonna saa Malawin viranomaisilta erityiskohtelua, koska maan laki kieltää ulkomaiset adoptiot.
STT-Reuters-AFP
Lue aiempi artikkeli: Madonna ei saanut toista adoptiolasta Malawista – HS.fi


Gazan tilanne huolestuttaa Madonnaa
12.01.2009
Pop-tähti Madonnan kerrotaan olevan äärimuslimien tähtäimessä.
- Madonna on hyvin tunnettu Kabbalah-uskonnon kannattaja ja Israelin tukija. Hän on vieraillut maassa useita kertoja, Peoplen haastattelema lähde kertoo.
- Kuten kuka tahansa, hän haluaisi rauhan Gazaan, mutta nyt hän on huolissaan oman ja lapsiensa turvallisuuden puolesta.
Lähde: Findance.com

Madonna vieraili Argentiinassa
03.12.2008Pop-ikoni Madonna vieraili eilen Argentiinassa. Argentiinassa kiertueella oleva Madonna tapasi maan presidentin Cristina Fernandezin sekä Farc-sissiliikkeen kidnappaaman Ingrid Betancourtin. Mustaan jakkupukuun pukeutunut Madonna tapasi naiset Buenos Airesissa. Monet fanit olivat kerääntyneet pitkin kaupunkia saadakseen edes vilauksen idolistaan. Madonna pysytteli kuitenkin visusti piilossa. Tapaamisesta julkaistiin vain muutamia still-kuvia.
nelonen.fi



PMMP vauhdittamaan kuntavaalikeskustelua
27.09.2008Amnesty vauhdittaa kuntien työtä naisiin kohdistuvaa väkivaltaa vastaan järjestämällä keskustelutilaisuuden yhdessä Ensi- ja turvakotien liiton ja Väestöliiton Kotirauhaa-kampanjan kanssa. Tule kuuntelemaan poprockbändi PMMP:ta ja kysymään kuntapäättäjiltä, miten palveluja aiotaan parantaa!
Tilaisuuden avaa poprockbändi PMMP. Näkökulman palveluiden arkeen tuo Pääkaupunkiseudun turvakodin johtaja Sari Laaksonen. Amnestyn puolelta iltaa emännöi asiantuntija Pia Puu Oksanen. Tilaisuuden juontaa toimittaja Päivi Storgård.
Kuntapäättäjien tahto ratkaisee, miten tehokkaasti väkivaltaa paikallistasolla torjutaan. Keskustelussa kysytään, miten eri puolueet aikovat vaalien jälkeen parantaa kuntien palveluita, joilla naisiin kohdistuvaa väkivaltaa voidaan tehokkaasti torjua.
Puolueiden edustajiksi on kutsuttu nimekkäitä pitkän linjan vaikuttajia, joilla on vankka kokemus valtuustotyöskentelystä Helsingissä ja näkökulmaa myös valtakunnalliseen vaikuttamiseen.
Tilaisuuteen on vapaa pääsy.
Mitä: Helsinki: Kuntavaalikeskustelu ja PMMP
Milloin: 01.10.2008
alkaa 18:00 loppuu 20:00
Missä: Diana-auditorio, Erottaja 5, Helsinki
Yhteyshenkilön tiedot pääartikkelista: Helsinki: Kuntavaalikeskustelu ja PMMP




