Arkisto aiheelle ‘web’

h1

Vahvistus: Madonna palaa YouTubeen

30.09.2009

Kuukausia kestäneet neuvottelut Google Inc:n YouTuben ja Warner Musicin kanssa tuotti lopultakin sekä fanien, että artistien toivoman tuloksen: Warner Musicin alaisuudessa levyttävien ja aiemmin levyttäneiden artistien ja bändien videot palaavat takaisin videoita näyttävään ja levittävään YouTube -sivustoon.

- Tämä on sekä fanien, että artistien voitto. Sanoo YouTuben kehityspäälikkö, Chris Maxcy. YouTube tulee jatkossakin pysymään ilmaisena käyttäjilleen, mutta Warner aikoo taata omien rahavirtojen jatkumon hankkimalla ulkopuolisia mainostajia ja kumppanuuksia artisteja sponsoroivista tahoista.

h1

Suunnittele oma ‘Celebration’ kansikuva

24.09.2009

Kokeilin ja oli huisin hauska suunnittelutyökalu! Eikä aherruksen tulos jää etäiseksi sivutolle, vaan sen voi jakaa helposti ystäville joko mailitse tai vertaisverkkopalvelimeen. Vaihtoehtoina Facebook, Twitter ja MySpace. Toki, jos ujostuttaa, niin tulos on tallennettavissa perinteisesti  omalle tietokoneelle.

http://celebrate.madonna.com/

h1

1,7 miljoonaa puhelua Madonnan konsertin lipuista

05.03.2009

24.2.09

Katariina Pajari

Helsingin Sanomat

Luvut Madonnan konsertin lipunmyynnistä täsmentyivät tiistaina. Huimaksi arvioitu kiinnostus keikkalippuja kohtaan osoittautui todellisuudessa vieläkin suuremmaksi.

Liput tulivat myyntiin maanantaina 9. helmikuuta. Konsertti myytiin loppuun kolmessa tunnissa.

Lippupisteen numeroon soitettiin lipunmyyntimaanantain aikana 1,7 miljoonaa kertaa. Aamuyhdeksän ja kymmenen välillä puheluyrityksiä oli satojatuhansia, Elisasta kerrottiin eilen.

Soittoihin vastaamassa oli kaikki Lippupisteen koulutetut työntekijät, eli noin 60 ihmistä. Puheluita yhdisteltiin hässäkässä väärin: asiakkaiden puheluita yhdistettiin toisille jonottajille. Elisa selvittää paraikaa, miksi niin kävi.

“Vääristä yhdistämisistä ei todennäköisesti ole tullut asiakkaille kuluja”, Elisan viestintäväki vakuutti eilen.

Lippukysyntä oli kovaa myös myyntipisteillä ja verkossa.

Internetin lippukaupassa kävi 100 000 eri asiakasta, jotka latasivat sivun 600 000 kertaa. Lippupiste arvioi, että heidän myyntipisteillään ja R-kioskeilla kävi 100 000 halukasta lipunostajaa.

h1

Lippuja palautuu myyntiin

09.02.2009

Lippu.fi:

Lehdistötiedote 9.2.200, klo 13:45

Helsingin Jätkäsaaren megakonsertissa elokuussa esiintyvän Madonnan konsertit liput varattiin ennätysvauhdissa. Koska osa lippuja ostaneista oli varannut enemmän kuin artistiorganisaation asettaman maksimimäärän kuusi, vapautuu lippuja vielä myyntiin.

Madonnan konsertin lipunmyynti alkoi maanantaina 9. helmikuuta kello 9.00. Ennätyskysynnän vuoksi Madonnan konsertit ostorajoitukseksi asetettiin kuusi lippua per asiakas.

Tämä kannattaa huomioida, mikäli aikoo ostaa lippuja jälkimarkkinoilta, koska lippuja kauppaavat eivät välttämättä saa varaamiaan lippuja.

Ennakko-odotusten mukaan lippujen kysyntä oli suurempi kuin tarjonta, joten valitettavasti kaikki lippuja halunneet eivät niitä saaneet.

Lippuja myytiin kaikkien Lippupisteen myyntikanavien kautta, mutta pääosa lipuista ostettiin nettikaupasta.

h1

Madonna Suomeen

05.02.2009

Megatähti Madonna on vahvistunut Helsingin Jätkäsaaren (Länsisatama) megakonsertin esiintyjäksi. Odotettu konsertti toteutuu torstaina 6. elokuuta. Liput tulevat myyntiin maanantaina 9. helmikuuta Lippupisteessä. Odotettavissa olevan ennätyskysynnän vuoksi ostorajoitukseksi on asetettu 6 lippua per asiakas. Jätkäsaareen mahtuu 80 000 henkeä.

Madonnan konsertti Jätkäsaaressa on jatkoa viime vuonna alkaneelle uskomattoman menestyksekkäälle ”Sticky & Sweet” -kiertueelle, joka on jo nyt historian tuottavin sooloartistin kiertue. Tämän vuoden konserttipaikoiksi on valittu useita maita, joissa Madonna ei ole koskaan aiemmin käynyt – yksi näistä on Suomi.

Vuonna 2008 ”Sticky & Sweet” -kiertueen näki 2 350 285 fania 58 kaupungissa. Lipunmyyntiluvut rikkoivat ennätyksiä joka puolella maailmaa, esimerkiksi Zürichin 72 000 ihmisen konsertti oli Sveitsin historian suurin.

”Sticky & Sweet 2009” -kiertueen lämmittelijänä nähdään brittiläinen Paul Oakenfold, joka on yksi modernin klubikulttuurin tärkeimpiä nimiä. Hän on tehnyt remix-versioita mm. The Rolling Stonesin, U2:n, Madonnan, Justin Timberlaken ja jopa Elviksen kappaleista. Kaksinkertainen Grammy-ehdokas on myös nimetty Guinnessin ennätysten kirjassa maailman merkittävimmäksi dj:ksi. Oakenfoldin tuorein levy ”Pop Killer” julkaistaan myöhemmin tänä vuonna.
Madonnan lukuisia Grammy-ehdokkuuksia kerännyt ”Hard Candy” nousi julkaisuviikollaan listaykköseksi yli 37 maassa. Suomessa levy vietti ykkössijalla kolme viikkoa putkeen ja on myynyt platinaa.

SIJAINTI

Konserttipaikka Jätkäsaari sijaitsee entisen Länsisataman tavarasataman (konttisatama) alueella Ruoholahden eteläpuolella. Samalla niemellä on monille tuttu Länsiterminaali, josta lähtevät matkustajalaivat Tallinnaan.

ALUEELLE SAAPUMINEN

Yleisöä kehotetaan varaamaan aikaa ja juhlamieltä sekä saapumaan Jätkäsaareen julkisilla kulkuneuvoilla tai kävellen, sillä lähistön pysäköintimahdollisuudet ovat erittäin niukat. Osoitteeseen www.livenation.fi päivitetään keväämmällä tarkempaa tietoa alueesta ja sinne saapumisesta.

Lähin metroasema on Ruoholahti, josta on lyhyt kävelymatka konserttipaikalle Jätkäsaareen. Myös raitiolinja 6 kulkee Helsingin keskustasta Hietalahdenrantaan, josta on myös lyhyt kävelymatka konserttipaikalle. Helsingin Rautatieasemalta Jätkäsaareen on noin 2,3 kilometrin matka konserttialueelle. Espoon ja Lauttasaaren suunnasta tulevat bussit pysähtyvät Porkkalankadulla, josta pääsee kävellen Jätkäsaareen.

Lähde: Lippupiste.fi

h1

Web-koodaamisen lomassa

26.01.2009

Näin paljon web-sivujen tekeminen on sitten tämän blogin päivittämistä häirinnyt, mutta nyt tulossa on helpommat ajat, koska layot on luotu ja suurin osa sivuista valmiit. Mutta voi miten olenkaan nauttinut koko prosessista! (Lue vanha kirjoitus Enää viisi päivää jouluun) Ystävä yrittäjän kanssa on ollut mukavaa suunnitella. Ja tähän on ollut varmastikin osasyynä se, että näkemykset meillä ovat olleet hyvin samankaltaisia. Ei ole tarvinnut kummankaan purra hammasta yhteen tai mitään muutakaan. Ja jos olen apua tarvinnut apua koodaamisessa, niin sitä olen saanut mieheltäni.  :)

Blogi täyttää pian vuoden, mutta siihen palaan piakkoin paremmalla ajalla…

h1

Linkkejä

10.01.2009
h1

Madonna pois YouTube -sivustolta?

29.12.2008

madonna057.jpg

23.12.08

Yksi musiikkimaailman neljästä suuresta, Warner Music ja Youtube ovat ajautuneet välirikkoon. Warner on kehottanut Youtubea poistamaan sivuiltaan kaikki videot, missä sen artistit esiintyvät. Lista on pitkä, ja sillä on paljon Madonnan ja Metallican kaltaisia tähtiä, ja suomalaisista esimerkiksi HIM. Warner ei niele Youtuben rahoitusmallia.

Warner oli vuonna 2006 ensimmäinen suurista musiikkiyhtiöistä, joka teki sopimuksen Youtuben kanssa. Sopimuksen mukaan Warnerin artistien videoita voi olla Youtuben sivuilla ja Warner saa osansa tuloista.

Warner: Liian vähän tuloja videoista

Warner kuitenkin kertoo, ettei se voi millään hyväksyä Youtubesta saatujen tulojen alhaisuutta. Youtubessa nähtävät musiikkivideot ovat erittäin suosittuja, mutta Warnerin mielestä ne eivät tuota hyväksyttävää määrää mainostuloja. Musiikkia jaetaan ihmisille ilmaiseksi, mutta artistit eivät saa asiallista korvausta.

Warner ja Youtube eivät päässeet sopimukseen uusista ehdoista, joten yhteistyö katkeaa. Warner on kehottanut Youtubea poistamaan sivuilta kaikki Warnerin alaisten artistien videot. Sivuilta saattaa kadota tuhansia ja taas tuhansia videoita.

Warnerin artisteja ovat esimerkiksi AC/DC, Enya, Eric Clapton, Green Day, HIM, Madonna, Metallica, Red Hot Chili Peppers, REM ja Radiohead.

Warner ei kertonut yksityiskohtia Youtube-tuloista tai yhtiön vaateista. Viime viikolla Universal-musiikkiyhtiö kertoi, että se tienaa Youtuben kautta lähemmäs 75 miljoonaa euroja vuodessa, ja summat ovat kovassa kasvussa.

Lähde: Tietokone.fi

Kuva vuodelta 1989

h1

Enää viisi päivää jouluun!

18.12.2008

Ilmoitan, että hlogipäivitykset tulevat jatkossa jonkin aikaa häiriintymään, koska minua pyydettiin tekemään web -sivut eräälle nuorelle yritykselle, joka kipeästi sivuja tarvitsisi. Olen todella iloinen ja otettu siitä, että jo lopettamani Madonna -sivusto poiki tällä tavoin tehtävää. Toivon mukaan pystyisin olemaan kaiken sen odotuksen ja luottamuksen arvoinen, koska en oikeastaan laittaisi vastaan myöhemmillekään pyynnöille, vaikka harrastuspohjalta tätä teenkin.

h1

Ennenjulkaisematon nauhoite päätyi nettiin

21.10.2008

27 vuotta sitten tehty, ennen julkaisematon Madonna-nauhoite on päätynyt nettiin, kertoo TheDailyBeast. Nauhoite on peräisin ajalta, jolloin Madonna asui vielä kellariasunnossa New Yorkin Queensissa silloisen poikaystävänsä kanssa.

Nauhoitteelta löytyy muun muassa pätkä Madonnan ensimmäistä ikinä kirjoittamaa ‘Tell The Truth’ -kappaletta. Kappaleella Madonna soittaa kitaraa ja rumpuja. Nauhoitteelta löytyy myös pätkä vanhaa ‘Born To Be A Dancer’ -kappaletta.

Nauhoitteen äänitti Ed Gilroy, Madonnan entisen poikaystävän Danin veli. Kolmikko asui yhdessä queensiläisen synagogan kellarissa yli kaksi vuosikymmentä sitten. Nauhoitteessa yhdistellään Madonnan vanhaa musiikkia ja Madonnan kiitospuhetta tämän vuoden Rock and Roll of Fame -seremoniasta.

Nauhoitteen toi julkisuuteen Madonnan elämäkertakirjoittaja Andrew Morton. Mortonin mukaan nauhoite on raaka ja siitä käy ilmi, kuinka kaukaa Madonna on raivannut tiensä huipulle ja kuinka suuresta lahjakkuudesta on kyse.

Nauhalla kuullaan ensin Madonnan kehotuksia Danille, jotta mies nousisi sängystä: “I’m awake now, let’s go running, let’s go running”. Nauha jatkuu Madonnan kiitospuheella. Siinä hän kertoo, kuinka onnekas hän on ollut tuntiessaan Dan Gilroyn kaltaisia ihmisiä, jotka uskoivat häneen alussa.